Palvelemme joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 8-19
FI EN RU
Rekisteröidy

Muista yksinäisiä vanhuksia

Muista yksinäisiä vanhuksia

heading-icon

 

Joensuun Kukkatalo tuo jälleen meille kaikille mahdollisuuden muistaa yksinäisiä vanhuksia, myös yritykset voivat suunnata lahjoituksensa tuomaan jouluiloa ja hyvää mieltä. Kampanja toteutetaan yhteisvoimin Siun Sote:n kanssa.

Etelä-Suomessa vastaavia joulukukkakampanjoita on ollut aikaisempinakin vuosina. Kampanjassa kukatahansa voi ostaa joulukukan toimitettavaksi vanhuksille juuri joulun alla, kertoo Aaro Romppanen Joensuun Kukkatalosta.

Vuoden hämärimpänä aikana ja perhejuhlana totutun joulun saapuessa monen yksinäisen vanhuksen mieli on maassa, ja kaipaa lämminhenkistä muistamista.

Lahjoituksen voi tehdä Joensuun Kukkatalossa ja Joensuun Kukkatalon Nettikaupassa.

Joulukukkina ovat perinteiset Joulutähti, Amaryllis ja Tulilatva tai Jouluistutus, ne ovat varmat joulumielen tuojat sekä niistä löytyy jokaisen lahjoittajan kukkarolle sopiva vaihtoehto.

Joulukukan mukaan voi liittää henkilökohtaisesti kirjoitetun joulutervehdyksen, ja perheen pienimmät voi vaikka piirtää pienen kortin tai kuvan mukaan. Monella pienellä piirtäjällä ei enää saata olla omia isovanhempia, tämä antaa heille mahdollisuuden askarrella joulukortti harmaahapsiselle mummulle tai papalle.

                                                      

Nettikauppaan Lahjoita hyvä mieli yksinäiselle vanhukselle